fbpx
1 minute reading time (224 words)

Iloista pride-kuuta!

Pride-Month-Schoolday-Image


Kesäkuussa pysähdymme osoittamaan kiitollisuutemme ja tukemme sateenkaariyhteisölle ja niille yksilöille, jotka jatkavat vuosikymmenien mittaista taistelua oikeudenmukaisuuden puolesta. Jokaisella on oikeus olla ylpeästi oma itsensä muiden ennakkoluuloista välittämättä. Tätä viestiä on vahvistettava myös kouluissa. Jokainen oppilas ansaitsee tuntea kuuluvansa joukkoon ja tulla arvostetuksi oman itsenään. Ei vain juhlakuukausina, vaan joka ikinen päivä.

Hiljaisuus tukahduttaa. Se muodostaa esteitä ja etäännyttää meitä toisistamme. Oman identiteetin piilottamisen seuraukset voivat olla kohtalokkaita, eikä kenenkään, nuoren tai vanhan, tulisi kärsiä ilmaistessaan itseään. Suunsa avaaminen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty silloin, kun on epävarma muiden reaktioista. Nuoret tarkkailevat jatkuvasti mitä muut tekevät, sanovat ja jättävät sanomatta. Opettajilla ja huoltajilla on merkittävä rooli siinä, kuinka seksuaalisuuteen ja sukupuoleen suhtaudutaan. On keskeistä kertoa maailmasta sellaisena kuin se on: monimuotoisena ja rikkaana.

Me kannustamme koko kouluhenkilökuntaa tukemaan oppilaita olemaan juuri omanlaisiaan ja puhumaan avoimesti monimuotoisuudesta ja sukupuolinormeista. Jokaisen oppilaan on tiedettävä, että he voivat olla omia itsejään, ja että jokaista tulee kunnioittaa. Ihmisyys on avoimuutta, yhteisöllisyyttä ja uteliaisuutta. Jokainen on yksilö ominaisuuksineen ja mieltymyksineen. Ei levitetä turhia stereotypioita eteenpäin – ketä ne edes hyödyttävät?

Pride-kuu tarjoaa upeita tapahtumia ympäri maailman. Jos satut olemaan Suomessa, löydä paikkakuntakohtainen tarjonta täältä. Kansainvälisiä tapahtumia puolestaan pääset selaamaan täältä

Näytä tukesi tavalla tai toisella: käytä ääntäsi, jotta jokainen löytäisi omansa 💙 

Rakkaudella,

School Day -tiimi

School Day otetaan käyttöön Vantaan peruskouluissa...

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://www.schoolday.com/