Me School Dayssä yritämme tehdä oppilaiden ja opettajien koulupäivistä parempia. Jokaisella lapsella on oikeus olla paras versio itsestään ja jokaisella opettajalla on oikeus olla juuri niin hyvä, kuin opiskellessaan opettajaksi haaveili tulevansa. Vaikka tilastojen mukaan suomalaiset ovat maailman etuoikeutetuin jengi maan päällä, hyvinvointi ei o...
Vuodenvaihteessa on aina mukavaa puhdistaa pöytää, ja aloittaa tuorein silmin. Näin mekin teemme, sillä School Day Wellbeing -ratkaisun tuorein versio on nyt julkaistu! Uuden version parissa työskenneltiin poikkeuksellisen pitkään, sillä olemme tehneet todella paljon uudistuksia konepellin alla, päivittäneet hyvinvointimallimme sisältöä, sek...
School Dayn hyvinvointiratkaisun ensimmäinen pilottikierros alkaa olemaan lopussa, ja meillä on kertynyt tästä jaksosta n. 30000 vastausta. On erittäin mielenkiintoista ottaa pieni pintapuolinen sukellus tähän dataan ja katsoa millaisia väittämiä ja päätelmiä pystymme tämän perusteella tekemään.
Kerrotaan kuitenkin ensin hieman taustatietoa tästä datasta. Kaikki nämä vastaukset on annettu pilottikoulujemme käyttäjien toimesta syyskuun ja joulukuun välisenä aikana, kun he ovat käyttäneet School Dayn sovellusta kouluarjessaan. Sovellus kysyy kysymyksiä määrätyn aikataulun mukaisesti, ja pilottivaiheessa kysymyksiä on yleensä kysytty 1-5 kappaletta kaksi kertaa päivässä, aamu- ja iltapäivisin. Käyttäjät vastaavat sovelluksessa samoihin kysymyksiin useasti viikon aikana, eli kysymyksessä voi olla usea vastaus samalta käyttäjältä eri ajankohdilta.
Normaali kysymyskehyksemme pohjautuu suomalaiseen kouluhyvinvoinnin tutkimukseen ja mittaukseen. Toki sovelluksessa on pilottikouluilla ollut mahdollisuus lisätä myös omia kysymyksiään, mutta perehdyn tässä ainoastaan ensin mainittuun, School Dayn kysymyskehykseen. Kysymyksissä on käytetty sekä skaalalla vastattavia kysymyksiä että kyllä/ei -kysymyksiä.
Opettajat ja rehtorit ovat voineet seurata oman luokkansa ja koulunsa vastauksia luokan tasolla, eli kanava on ollut turvallinen ja anonyymi myös oppilaille. Näin saimme luotua oppilaille luotetun kanavan tuoda ilmi myös niitä hankalampia asioita, ja pilottien palautteet vahvistivat tätä käsitystä. Oppilaat olivat todellakin tyytyväisiä tällaisesta mahdollisuudesta.
Kuten jo alussa totesin, tämä oli vain hyvin pintapuolinen raapaisu tähän kerättyyn dataan. Käytännössä datasta ei paljastu vielä oikeita ilmiöitä ilman vakiointeja ja skaalauksia. Mutta vaikka tätä ei vielä tässä vaiheessa tehtykään, on se jo nyt tuonut monia piilossa olleita asioita esille luokissa ja kouluissa. Pilottikouluissa on mm. keskusteltu enemmän luokissa kiireen tunnusta, ja todella otettu esille vastauksista ilmenneitä asioita. Täytyy myös muistaa, että tämä on vain yksi hetki ajassa, ja tärkeintä hyvinvoinnin lisäämisessä on jatkuva seuraaminen ja aikainen puuttuminen.
Lueskelin illalla päivän rientojen jälkeen iltapäivälehtiä samalla kun lapset söivät iltapalaa ja tekivät iltapesujaan. Päivä oli taas ollut täynnä vauhtia vanhempien töiden, lasten koulun ja harrastusten, sekä jouluvalmistelujen vuoksi. Kaikkien kanssa oli jossain vaiheessa vaihdettu päivän kuulumiset, vähintäänkin autossa matkalla harrastuksiin. ...
Usein sanotaan, että yhteiskunnan vaatimukset kasvavat jatkuvasti. Jos mietimme asiaa tarkemmin, niin vaatimukset pikemminkin vain muuttavat muotoaan. Totumme yhteen tilanteeseen, mutta seuraavaksi huomaamme olevamme uusien ja muuttuneiden vaatimusten edessä. Jokaisella aikakaudella on omat epävarmuustekijänsä. Tässä jatkuvassa muutoksessa nuoren o...
Please enter your email and name, so we will send you the content you requested!