1 minute reading time (215 words)

Kasvun polku ja nuorten stressi

kasvun-polku-ja-nuorten-stressi

Usein sanotaan, että yhteiskunnan vaatimukset kasvavat jatkuvasti. Jos mietimme asiaa tarkemmin, niin vaatimukset pikemminkin vain muuttavat muotoaan. Totumme yhteen tilanteeseen, mutta seuraavaksi huomaamme olevamme uusien ja muuttuneiden vaatimusten edessä. Jokaisella aikakaudella on omat epävarmuustekijänsä. Tässä jatkuvassa muutoksessa nuoren on kasvettava aikuiseksi, muodostettava oma kuva maailmasta, sekä omasta paikastaan siinä.

Ei siis mikään ihme, että lukiolaisille tehdyssä kyselyssä moni vastaajista kertoi kokevansa stressiä ja riittämättömyyden tunnetta. (HS 3.5.2019) Vaikka monia asioita peilataan koulumenestyksen kautta, pitää muistaa, että opiskelun aikana nuoret elävät myös aikuistumisen vaihetta.

Ongelman ratkaisemiseen ei ole yhtä viistastenkiveä tai pilleriä. Eikä tämä aina ole tarkoituskaan. Erilaisten tunteiden, stressin ja epävarmuustekijöiden käsittelemään oppiminen kuuluu osana kasvua ja aikuistumista.

Neljän lapsen isänä mietin usein, kuinka pystyn parhaiten tukemaan omia lapsiani heidän matkallaan. Jokainen heistä on oma persoonansa, eivätkä samat sanat ja neuvot tule sopimaan jokaiselle heistä. Vanhempana voin tarjota heille erilaisia vinkkejä ja neuvoja, miten mieltä vaivaavia asioita ja stressiä kannattaa käsitellä. Stressin käsittelyn osalta lienee kuitenkin parempi, että vaimoni hoitaa tämän puolen.

Parasta mitä me aikuisina voimme tehdä, on tukea jokaista nuorta omalla matkallaan. Parhaaseen ja kestävään lopputulokseen päästään, kun nuoret oppivat käsittelemään asioita, ja tasapainottamaan elämänsä itselleen sopivaksi.

Lapset ja nuoret ovat tärkein voimavaramme. Meidän tehtävämme on auttaa heitä olemaan hieman parempia ja fiksumpia versioita edellisestä sukupolvesta. Tällöin olemme hyvällä tiellä.

Juha Engman

CTO
×
Stay Informed

When you subscribe to the blog, we will send you an e-mail when there are new updates on the site so you wouldn't miss them.

Vahvistusta School Dayn mobiilikehitykseen
Sampo vahvistamaan School Dayn tiimiä!

Samanlaiset artikkelit